About Us


Tuska-Torstai on Bar Loosen ja Tuska-festivaalin yhteistyössä järjestämä musiikkikilpailu. Se järjestettiin ensi kertaa vuonna 2017 juhlistamaan Tuskan 20-vuotisjuhlavuotta sekä tarjotakseen jollekin uskaliaalle mahdollisuuden päästä esiintymään festivaalille. Onnistuneen ensimmäisen kerran vuoksi Tuska ja Loosen päättivät järjestää kilpailun uudestaan ja toinen kausi pidettiin keväällä 2018.

Kaksi ensimmäistä kautta osoittivat selkeästi, että kysyntää tällaiselle kilpailulle on. Joten Bar Loose ja Tuska tarjoavat jälleen mahdollisuuden muusikoille tavoitella pääsyä Tuska-festivaalille. Kilpailu on osoittanut, että Suomessa on paljon kovatasoista raskasta musiikkia pinnan alla ja paljon nälkäisiä artisteja yrittämään pääsemään Tuskaan. Joten kolmas kerta toden sanoo!

Tuska-Torstai 2018
Tuska-Torstai 2017



Tuska-Torstai 2017



Ensimmäinen kausi tuotti monen moista hienoa hetkeä, jotka valoivat tuotannolle uskoa toiseen kertaan. Intoa kilpailuun nähtiin jo heti alussa. Tuska-Torstain nettisivuilla järjestetyssä nettiäänestyksessä yleisö antoi kahdessa päivässä niin paljon ääniä, että nettisivut kaatuivat. Koko nettiäänestysvaiheen nähtiin ympäri sosiaalista mediaa erilaisia mahtavia kampanjoita kilpailijoilta. Oli mahtavaa, että kilpailijoita löytyi ympäri Suomea. Äänestyksen päätyttyä 100 kilpailijasta 36 suosituinta pääsivät jatkoon. Oli aika aloittaa valmistautuminen varsinaisiin soittokilpailuihin.

Kuuden viikon ajan Bar Loosen alakerrassa nähtiin joka torstai kuinka kunnianhimoiset ja janoiset bändit tavoittelivat voittoa. Illoissa koettiin uskomattomia suorituksia, helisevän hienoja sooloja sekä kaikinpuolin lämmin tunnelma. Tuolloin bändejä ja heidän fanejaan saapui ympäri maan. Eräs matkusti Rovaniemeltä asti, toinen lähes itärajalta.

Näistä illoista 12 kilpailijaa eteni kahteen semifinaali-iltaan ja oli selkeää, että moni kilpailija aisti Tuskan lähestyvän. Semifinaali-illat myytiin loppuun jo ennakkomyynnin alussa. Semifinaaleissa kilpailu oli kovaa ja bändit antoivat parastaan, mutta silti rehdin pelin merkeissä. Metalliyhteisöä aina leimannut yhteisöllisyys ja toisten tukeminen näkyivät, ja illan voittajat saivat aina onnittelut kanssakilpailijoitaan.

Pian olikin sitten jäljellä vain neljä kilpailijaa ja vain yksi heistä tulisi voittamaan. Oli finaalin aika. Jos semifinaalit myivät nopeasti loppuun, niin finaali niitäkin nopeammin. Liput myytiin nimittäin alle vuorokaudessa. Ja viimein tuli se hetki, johon illan neljä bändiä olivat raataneet koko kevään, hetki jollain mahdollisuus päästä esiintymään Tuskaan oli lähempänä kuin koskaan. Raivoisien ja tyylikkäiden esitysten jälkeen se oli ohi. Voittaja oli valittu. Alusta saakka vahvasti kampanjoinut sekä loistavia esityksiä vetänyt heinolalainen Where’s My Bible oli tehnyt sen.

Vuoden 2017 Tuskassa yhtye lunasti palkintonsa aurinkoisena sunnuntaipäivänä. Heillä oli kunnia avata festarin viimeinen päivä ja ei missään muualla kuin itse Tuskan päälavalla. Juhlakansan astuessa sisään yhtye aloitti soittonsa houkutellen krapulaa kärsivän metallikansan kuuntelemaan Tuska-Torstain voittajaa. Kesän paras festivaali sai arvoisensa voittajan. Ja auringosta nauttiessaan viihtyisässä Suvilahdessa Tuska-Torstain tuotanto alkoi jo suunnittelemaan uutta kautta…

Piilota

Tuska-Torstai 2018

Ei siitä kerrasta opittu vaan päätettiin, että kyllähän tätä pitää tehdä lisää! Toinen kausi oli täynnä uskomattomia esityksiä ja mieltä lämmittävän loistavaa yleisöä! Kilpailijoita saapui ympäri Suomea sekä yli ja genrejä oli enemmän kuin keskiverto festivaalilla. Jälleen kerran jo muutamassa päivässä kilpailuun oli ilmoittautunut yli 150 kilpailijaa! Heistä 100 pääsivät kilpailun ennakkoäänestykseen ja lopulta 36 heistä soittamaan Loosen lauteilla!

Jo ensimmäisistä alkueristä huomasi, että taso on nyt kova. Ei sillä, että ensimmäisellä kaudella olisi ollut huonoja kilpailijoita päinvastoin! Siksi toisen kauden kilpailijoiden pyrkiessä nostaa kilpailun tasoa tuntui huikealta! Nälkäisiä esityksiä, rautaisia sooloja sekä hiukset päästä irrottavia pittejä! Kuusi alkukarsintaa tuntuivat pyyhkäisevän ohi ja ennekuin tajusimmekaan oli semifinaalien aika.

Semifinaalit olivat äärettömän ankaran brutaalit metalli-messut ja jatkoon-päässeiden valitseminen niin tuomaristolle kuin yleisölle vaikeaa. Mikään ei lämmittänyt enemmän sydämiämme, kun näimme miten kilpailun osallistujat kasvattivat otettaan yleisöstä ja musiikista! Kyllä tämä on huikea työ, kun saa nauttia tämän laatuisesta musiikista.

Finaali tuntui apokalyptiseltä helvetin-myrskyltä, jossa kaikki kilpailijat antoivat kaikkensa. Komean illan päätteeksi päätös oli tehty. Kilpailun toisen kauden voittajaksi valittiin Keoma. Tuo proge-hybridimetallin peto oli ylläpitänyt koko kilpailun yleisöä käsissään ja viimein he lunastivat paikkansa Tuska-festivaaleilla. Keoman lisäksi yhtyeet Pahan Ikoni ja I Revolt pääsivät esiintymään Tuskan etko-sekä jatkoklubeilla näyttäen, että kilpailusta löytyi kovan luokan esiintyjiä.

Viimein Tuskan koittaessa Keoma otti Inferno-stagen haltuunsa ja antoi yleisölle sellaisen setin, että viimeinenkin munakas oli paistettu. Huikea kakkoskausi vakuutti Tuska-Torstain tuotannon, että he aloittivat jo samantien kolmannen kauden suunnittelua...

Piilota

Kilpailun säännöt


Mikäli joku kilpailijoista rikkoo jotain edellä mainituista säännöistä, tuotannolla on oikeus purkaa kilpailijan osallisuus kilpailussa, perua kisatulos ja tahallisesta vahingon aiheutumisesta periä korvaus kilpailijalta.

Kilpailun tuotanto pitää oikeuden hylätä tai purkaa ilmoittautumisen seuraavissa tapauksissa:

Esiintyminen


Bar Loosessa on noudatettava sen esiintymistilojen sääntöjä:


Äänestys ja jatkoon pääseminen



Tuska-Torstai on Bar Loosen ja Finnish Metal Eventsin (FME) yhteistyöprojekti. Tapahtuman organisoinnista ja suunnittelusta vastaa Loosen työryhmä.

Bar Loosen osoite:
Annankatu 21, 00100 Helsinki
Info: tuska-torstai@Barloose.com

Pidätämme oikeudet muutoksiin